Barrier gates
Musta-keltainen sulkupuomi teollisuusalueen ajoporttina kulunvalvonnassa.

Puomit

Puomeja käytetään usein kohteissa, joissa tarvitaan nopea syklistä kulunvalvontaa ajoneuvoliikenteelle, kuten esimerkiksi teollisuusalueilla, noutopihoilla ja parkkialueilla. Puomien alle asennetaan maahan upottamalla aina turvasilmukka. Sen tehtävänä on estää puomin laskeutuminen väärään aikaan, eli silloin kun ajoneuvo on puomin kohdalla. Meiltä saat erilaisia nosto-, kääntö-, liuku- ja liikenteenohjauspuomeja räätälöidysti mitoitettuna.

Pyydä tarjous

Puomien vakiovärit

Asennamme ja myymme kotimaisia Temec-nostopuomeja. Niiden vakioväritys on musta-keltaraidallinen. Tilauksesta on mahdollista saada puomeihin myös muita värejä tai erikoismaalauksia.

Nostopuomin mitat

Puomit asennetaan puomi per kaista ja yksi puomi voi täyttää 3-6 metrin kokoisen ajoväylän. Vastakkain asen- nettuina kaksi puomia pystyy kattamaan jopa 12 metrin levyisen ajoväylän.

Nostopuomin automatiikka

Puomien käyttöä ohjaava automatiikka on mahdollista kytkeä kulunvalvontaan, mutta myös vaihtoehtoja on. Puomien automatiikka perustana on invertteriohjattu kolmivaihemoottori.

Kääntöpuomit ja liukupuomit

Valmistamme alumiinisesta porttiprofiilista myös kääntöportteja (80x80mm) ja liukupuomeja (127x80mm). Kääntöpuomeissa on samanlainen saranointi kuin lehtiporteissa eli se aukeaa vain joko sisäänpäin tai ulospäin. Kääntöpuomeihin ei myöskään ole koneistusta. Kääntöpuomin maksimileveys on 6 metriä, mutta jos ne asennetaan kulkuaukkoon molemmin puolisesti, niin silloin maksimileveys on 12 metriä. Liukupuomeissa on samanlainen alapuomi ja rullasto kuin liukuporteissa. Liukupuomien maksimileveys on 8 metriä ja ne on mahdollista myös koneistaa.